Synnytysväkivalta sukupuolistuneena väkivaltana

Synnytysväkivalta sukupuolistuneena väkivaltana

Monet naiset ympäri maailmaa saavat synnytyksen aikana osakseen epäkunnioittavaa ja loukkaavaa kohtelua. Tällainen kohtelu paitsi rikkoo naisten oikeuksia saada kunnioittavaa hoitoa, voi myös vaarantaa heidän oikeutensa elämään, terveyteen, ruumiilliseen koskemattomuuteen ja syrjimättömyyteen.  

-WHO 2015 

Jokaisella ihmisellä on oikeus arvokkaaseen ja kunnioittavaan kohteluun ja nämä oikeudet pätevät  itsestäänselvästi myös seksuaali- ja lisääntymisterveydenhuollossa ja synnytyksen aikana. Viime  vuosina on useissa tutkimuksissa ja katsauksissa kuitenkin nostettu enenevässä määrin esiin  raskaana oleviin ja synnyttäjiin kohdistuvat itsemääräämisoikeuden ja koskemattomuuden  loukkaukset ilmiönä, jota esiintyy systemaattisesti terveysjärjestelmissä ympäri maailmaa.  Maailman terveysjärjestö WHO:n kannanotto vuodelta 2015 vaatiikin enemmän toimintaa,  keskustelua ja tutkimusta synnyttäjien oikeuksien loukkauksista ja nimeää ilmiön vakavaksi  kansanterveydelliseksi ja ihmisoikeudelliseksi ongelmaksi ympäri maailmaa (1).  

Esimerkiksi vuonna 2015 julkaistussa systemaattisessa katsauksessa (2) tarkasteltiin 65 aiheeseen  liittyvää tutkimusta 34 eri maasta, jotka edustivat eri maantieteellisiä sijainteja ja tulotasoja.  Synnyttäjien kokemuksissa ympäri maailmaa toistuvat esimerkiksi pakotetut tai tarpeettomat  toimenpiteet, luvaton voimankäyttö, epäkunnioittava kohtelu, painostaminen, nöyryyttäminen,  syyllistäminen ja tietoon perustuvan päätöksenteon estäminen ja toisaalta heitteillejättö ja  hoitamatta jättäminen. Ilmiötä kuvaamaan on nousemassa käsite obstetrinen väkivalta. Obstetrinen  (eli synnytysopillinen) väkivalta käsitteenä mainittiin virallisessa yhteydessä ensimmäistä kertaa  Venezuelassa vuonna 2007 säädetyssä laissa ”Organic Law on the Right of Women to Be Free from Violence”. Naisiin kohdistuvaa väkivaltaa käsittelevässä laissa obstetrinen väkivalta määritellään  näin: 

[Obstetrinen väkivalta on] naisen kehon ja lisääntymistoimintojen anastamista hoitohenkilökunnan toimesta, mikä ilmenee epäinhimillisenä kohteluna ja lääkkeiden väärinkäyttönä, sekä luonnollisten prosessien muuttamista patologisiksi, mikä johtaa itsemääräämisoikeuden menettämiseen ja omaan kehoon ja seksuaalisuuteen liittyvän 

vapaan päätöksenteon estymiseen, mikä puolestaan vaikuttaa negatiivisesti naisten elämänlaatuun. (3) 

Obstetrisen väkivallan määrittelyä 

Väkivaltaa voidaan luokitella esimerkiksi sen mukaan, onko se fyysistä tai ruumiillista,  emotionaalista tai henkistä, seksuaalista, hengellistä tai taloudellista. Väkivaltaa jaotellaan siis  keinon perusteella ja kullakin väkivallan muodolla on omanlaisensa dynamiikka: erilainen tapa  satuttaa ja aiheuttaa seurauksia. (4) Synnytyksessä koettu väkivalta näyttäisi usein sisältävän sekä  fyysistä, emotionaalista että henkistä väkivaltaa ja naisten kokemuksissa synnytysväkivalta  rinnastuu usein myös seksuaaliseen väkivaltaan. Obstetrinen väkivalta on myös rakenteellista ja  systeemista, sillä se liittyy yhteiskunnan valtarakenteisiin ja yhteiskunnallisten järjestelmien ja  instutuutioiden toimintaan. Systeemiselle väkivallalle on ominaista se, että periaatteessa oikeudet  saattavat olla olemassa, mutta vakiintuneilla toimintatavoilla voidaan ohittaa tietynlaisia  kokemuksia tai tuottaa jollekin ihmisryhmälle epäoikeudenmukaisia tilanteita (4). Periaatteessa siis  kaikilla terveydenhuollon asiakkailla on oikeus koskemattomuuteen, itsemääräämiseen ja tietoon  perustuvaan päätöksentekoon, mutta käytännössä terveysjärjestelmien toimintatavat näyttäisivät  helposti ohittavan nämä oikeudet raskaana olevien ja synnyttävien asiakkaiden kohdalla. Väkivaltaa arvioitaessa pohditaan usein keinon ohella myös teon tarkoituksellisuutta eli sitä onko teon 

päämääränä ollut satuttaa vai onko kyse esimerkiksi vahingosta tai ymmärtämättömyydestä (4). On  tärkeä ymmärtää, että väkivalta ei kuitenkaan koskaan määrity tarkoituksellisuudesta käsin.  Synnytyksessäkin koettu väkivalta on väkivaltaa täysin riippumatta siitä onko se tapahtunut  tarkoituksellisesti vai ymmärtämättömyydestä.  

Kaikkinaisen naisten syrjinnän poistamista koskeva yleissopimus (CEDAW-sopimus) hyväksyttiin  YK:ssa vuonna 1979 ja CEDAW-sopimuksen täytääntöönpanoa valvovan komitean yleissuositus  nro 19 vuodelta 1992 teki naisiin kohdistuvan väkivallan näkyväksi ihmisoikeusjärjestelmässä.  Suosituksessa naisiin kohdistuva väkivalta määritellään väkivallaksi, joka kohdistuu naiseen tämän  sukupuolen perusteella tai joka vaikuttaa epäsuhtaisesti naisiin (5). Raskaus ja synnytys ovat  nimenomaan naiskeholle ominaisia kokemuksia ja naiset siten obstetrisen väkivallan pääasiallinen  kohde. Obstetrinen väkivalta on kuitenkin uusi termi vanhalle ongelmalle, joka on jo kauan  onnistunut välttymään globaalin yhteisön ja kansallisten ja paikallisten terveysviranomaisten  huomiolta ympäri maailmaa. Aivan viime vuosiin asti synnyttäjien epäkunnioittava ja väkivaltainen kohtelu on ilmiönä loistanut poissaolollaan myös sekä sukupuolistuneeseen että naisiin  kohdistuvaan väkivaltaan keskittyvässä kirjallisuudessa kuin myös lainsäädännössä. Ilmiön  nimeäminen on tärkeä askel tämän väkivallan muodon tekemisessä näkyväksi ja obstetrisen  väkivallan käsitteellistäminen sukupuolistuneen väkivallan muotona korostaa entisestään sen  luonnetta rakenteellisena väkivaltana, jonka kitkeminen vaatii muutoksia nimenomaan  institutionaalisella tasolla (6).  

Obstetrisen väkivallan käsitteellistäminen seksuaalisen väkivallan muotona korostaa synnyttäjien  kertomuksissa toistuvaa metaforaa koskemattomuuden rikkomuksista raiskauksena (7).  Synnytyksessä tapahtuneen väkivallan seuraukset myös muistuttavat usein seksuaalisen väkivallan  seurauksia. Seksuaalisuutta loukkaavaa väkivaltaa pidetään erityisen haavoittavana väkivallan  muotona, sillä se loukkaa syvästi ihmisen koskemattomuutta, horjuttaa turvallisuudentunnetta ja  saattaa muokata uhrin käsitystä itsestä ja toisista ihmisistä (8). Seuraukset ovat pitkäkestoisia ja ne  voivat johtua paitsi väkivallan aiheuttamista vammoista, myös teon synnyttämistä häpeän,  syyllisyyden ja haavoittuvuuden tunteista. Traumaattisen stressin oireet ovat tyypillisiä  seksuaalisuutta loukkaavaa väkivaltaa kokeneille ja hoitamattomana traumatisoituminen vaikuttaa  merkittävästi ihmisen toimintakykyyn ja terveyteen (8). 

Valtasuhteet ja väkivaltaiset rakenteet äitiyshuollossa 

Väkivalta liitetään usein sosiaaliseen kontrolliin ja valtaan. Väkivalta voidaan nähdä sosiaalisen  kontrollin äärimmäisenä muotona, voimakeinona, jonka avulla saadaan valtaa yli toisten (4).Vaikka  yhteiskunnallisen elämän kiinnipitävät siteet muodustuvatkin toisista välittämisestä ja  huolenpidosta, väkivalta on osa järjestäytyneen yhteiskunnan dynamiikkaa: institutionaalinen valta  tuottaa rakenteellista väkivaltaa. Ne merkitykset, tarkoitukset ja oikeutukset, jotka ympäröivät  synnyttäjiin kohdistuvia väkivallan tekoja muistuttavat meitä siitä, että terveydenhuollon  järjestelmät heijastelevat usein syvällä yhteiskunnan rakenteissa vaikuttavia valta-asetelmia (9).  Raskaana oleviin ja synnyttäjiin kohdistuvan väkivallan juuret ovat jäljitettävissä sukupuolten  väliseen epätasa-arvoon ja vallan epätasaiseen jakautumiseen sekä siihen, miten naisiin ja  naiskehoihin yhteiskunnassa suhtaudutaan. Naisiin kohdistuva väkivalta linkittyy naiseutta  halventaviin ja naisia hyväksikäyttäviin yhteiskunnallisiin ja kulttuurisiin rakenteisiin, joissa naiset  eivät ole täysvaltaisia yhteiskunnallisia toimijoita (4). Synnytysoppi on vahvasti kytköksissä  lisääntymiseen ja naisten seksuaalisuuteen ja on siksi erityisen altis alistaville käytännöille.  

Synnyttäjät kohtaavat väkivaltaa myös korkean tulotason maissa, joissa lapsi- ja äitikuolleisuus on  hyvin alhaista. Väkivaltaa ei siis tapahdu taloudellisten ja teknologisten resurssien puutteessa vaan  niistä huolimatta ja osittain myös niistä johtuen (10). Tapa, jolla synnyttäjiä hoidetaan modernin  länsimaisen lääketieteen kontekstissa on normalisoinut ajatuksen synnytyksestä ensisijaisesti 

mekanistisena tapahtumana, jota asiantuntijat seuraavat ja kontrolloivat bioteknologioiden avulla.  Tässä mallissa synnyttäjän keho määrittyy objektiksi, toiminnan ja kontrollin kohteeksi,  synnytyksen sosiaalinen merkitys hämärtyy ja synnyttäjän toimijuus ja ääni hukkuvat tai muuttuvat  merkityksettömiksi (10). Synnyttäjiin kohdistuvat rikkomukset voidaan ymmärtää myös  performatiivisena väkivaltana eli väkivaltana, jonka itsessään ajatellaan olevan väkivallan syy, sillä  voimakeinojen käyttö performoi hoitohenkilökunnan ja lääketieteellistä tietoa edustavien valta asemaa terveysjärjestelmän hierarkiassa (4).  

Normalisoitunut väkivalta  

Obstetrinen väkivalta on usein niin sanottua arkista väkivaltaa, joka on niin itsestäänselvää,  ettemme ajattele sitä väkivaltana. Itsemäärämisoikeudesta luopuminen on normalisoitunut osaksi  synnyttämisen kokemusta kun erilaiset bioteknologiset interventiot ovat ottaneet pääroolin  synnytystapahtumassa ja oikeuden takaisin vaatiminen voi käynnistää valtakamppailun, jossa  väkivalta toimii välineenä hierarkkisen järjestyksen ylläpitämiseksi. Juuri tällaisten hiljaa  hyväksyttyjen ja vaiettujen väkivallan muotojen esiin tuominen on tärkeää sukupuolistuneen  väkivallan ymmärtämiseksi osana yhteiskunnan rakenteita.  

Synnytyksissä tapahtuvan väkivallan tekijöinä ovat yksilöt, mutta terveydenhuollon ammattilaiset  eivät välttämättä ole tietoisia roolistaan väkivaltaisten rakenteiden toimeenpanijoina (6,7).  Myöskään väkivallan uhrit eivät välttämättä käsitteellistä kokemustaan väkivaltana ja jäävät yksin  selittämättömiltä tuntuvien pahan olon tunteiden kanssa. Moni ei myöskään halua nähdä itseään  uhrina, koska se käsitteenä pitää monille sisällään ajatuksen pasiivisesta kohteesta, joka leimaantuu  loppuiäkseen väkivallan uhriksi. Siksi onkin tärkeä puhua vallan ja väkivallan rakenteista ja  irtaantua ajatuksesta, jonka mukaan väkivaltaa tekevät yksittäiset häiriintyneet ihmiset ja kohteiksi  joutuvat heikot ja puolustuskyvyttömät. Jokainen meistä on haavoitettavissa, mutta yhteiskunnan  rakenteista riippuen jotkut ovat haavoittuvaisempia kuin toiset. Sekä väkivallan tekijät että sen  kohteet elävät samojen väkivaltaisten rakenteiden keskellä ja ovat siten molemmat näiden  rakenteiden uhreja. Tuomalla esiin syvälliset rakenteelliset syyt väkivallan takana on mahdollista  ymmärtää ja muuttaa niitä rakenteita, jotka ylläpitävät normalisoitunutta väkivaltaa. Itseen  kohdistuneen väkivallan käsittäminen laajana yhteiskunnallisena ongelmana voi auttaa  käsittelemään omaa kokemusta ja ennen kaikkea helpottaa tai poistaa väkivallan kohteeksi  joutumisen synnyttämiä syyllisyyden, häpeän ja haavoittuvuuden tunteita. 

Lähteet: 

1. World Health Organization 2015. The prevention and elimination of disrespect and  abuse during facility-based childbirth.  

https://apps.who.int/iris/bitstream/handle/10665/134588/WHO_RHR_14.23_eng.pdf? sequence=1 

2. Meghan A. Bohren, Joshua P. Vogel, Erin C. Hunter, Olha Lutsiv, Suprita K. Makh, João  Paulo Souza, Carolina Aguiar, Fernando Saraiva Coneglian, Alex Luíz Araújo Diniz, Özge  Tunçalp, Dena Javadi, Olufemi T. Oladapo, Rajat Khosla, Michelle J. Hindin, A. Metin  Gulmezoglu. 2015. The mistreatment of women during childbirth in health facilities  globally: a mixed-methods systematic review. Plos Medicine 12(6): e1001847.  

3. Rogelio Pérez D’Gregorio 2010. Obstetric violence: a new legal term introduced in  Venezuela. International Journal of Gynecology and Obstetrics, 111/3. 

4. Suvi Ronkainen 2017. Mitä väkivalta on? Teoksessa Johanna Niemi, Heini Kainulainen ja  Päivi Honkatukia (toim.). Sukupuolistunut väkivalta. Oikeudellinen ja sosiaalinen  ongelma. Vastapaino, Tallinna. 

5. Kevät Nousiainen ja Merja Pentikäinen 2017. Naisiin kohdistuva väkivalta 

ihmisoikeuskymyksenä. Suomi alisuorittajana. Teoksessa Niemi, Kainulainen & Honkatukia (toim.). Sukupuolistunut väkivalta. Oikeudellinen ja sosiaalinen ongelma. Vastapaino,  Tallinna. 

6. Maria T. R. Borges 2018. A violent birth: Refraiming coerced prodecured during  childbirth as obstetric violence. Duke Law Journal vol 67:827. 

7. Sara Cohen Shabot 2016. Making Loud Bodies “Feminine”: A Feminist Phenomenological Analysis of Obstetric Violence. Human Studies May Vol 39, Issue 2, s. 231-247. 

8. Suvi Nipuli ja Katriina Bildjuschkin. Hoitoketju seksuaalisuutta loukkaavaa väkivaltaa  kokeneen auttamiseksi. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL). Ohjaus 5/2016. Helsinki  2016. http://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/130504/URN_ISBN_978-952-302-625- 4.pdf?sequence=1&isAllowed=y 

9. Freedman LP, Kruk ME 2014. Disrespect and abuse of women in childbirth: challenging the global quality and accountability agendas. Lancet; 384:e42-4 

10. Stella Villarmea 2009. Rethinking the origin: Birth and human value. Teoksessa Jinfen  Yan & David E. Schrader (toim.). Creating a Global Dialogue on Value Inquiry: Papers  From the Xxii Congress of Philosophy (Rethinking Philosophy Today). Edwin Mellen  Press. 

Suvi Lehtilä 

Kirjoittaja tekee pro gradu -tutkimusta obstetrisesta väkivallasta suomalaisissa synnytyssairaaloissa  sukupuolentutkimuksen oppiaineeseen Helsingin yliopistossa.

Comments are closed.